Kiitos Eetu Nykänen!

Eetu Nykänen ei jatka Oilersissa ensi kaudella. Niin puolustajana kuin hyökkääjänäkin nähty Nykänen saapui Öljymiehiin kaudelle 2023-2024 ja edusti Oilersia siis kaksi viime kautta.

Nykänen on Oilersin paikallisvastustaja Westend Indiansin kasvatti ja edusti seuraa aina tammikuuhun 2023 saakka. Tuolloin hän siirtyi kesken kauden Divariin Kirkkonummi Rangersin riveihin.

Liigadebyyttinsä hän teki Indians-paidassa jo kaudella 2013-2014 ja vastuu kasvoi sen jälkeen kausi kaudelta. Pisteiden valoissa Nykäsen paras kausi Indiansissa oli 2020-2021, jolloin hän iski kuuteentoista runkosarjaotteluun tehot 11+6=17.

Ensimmäisellä kaudellaan Oilersissa Nykäsen teholukemiksi kirjattiin pudotuspelit mukaanlukien 50 otteluun 7+12=19. Hän iski puolustajan paikalta mm. kaksi tärkeää osumaa välierien 7. ottelussa, kun Oilers varmisti paikkansa finaaleihin 4-2 voitolla Indiansista.

Nykänen on saavuttanut Oilersissa kahdella kaudellaan kaksi mestaruutta. Yhteensä liigaurallaan hän on pelannut 245 peliä tehoin 47+38=85, joista Oilersin paidassa 55 peliä teholukemin 7+13=20.

Kiitos Edu!

Samankaltaiset artikkelit

  • Maksuton kokeilukampanja: P10-P11/T8-T10!

    Esport Oilers järjestää 19.-30.1.2026 välisenä aikana ilmaisen kokeilukampanjan P10 ja P11 (2016- ja 2015-syntyneet) kaupunginosajoukkueissa sekä 2016-2018 -syntyneiden tyttöjen joukkueissa. Kampanjan aikana voit käydä kokeilemassa harjoituksissa veloituksetta! Mikäli joukkuetoiminta ei kokeilun jälkeen tunnukaan sopivalta vaihtoehdolta, voi jatkamisen peruuttaa maksutta ilman sitoumuksia. Myös harrasteryhmiin osallistuvat ovat lämpimästi tervetulleita kokeilemaan joukkuetoimintaa! KAUPUNGINOSAJOUKKUEET Kaupunginosajoukkueet tarjoavat harrastusvaihtoehdon jokaiselle pelaajalle harrastaa…

  • Juho Seppälä palaa Oilersiin lainalta EräViikingeistä!

    Puolustaja Juho Seppälä palaa lainasopimukseltaan EräViikingeistä takaisin Oilersin riveihin. Seppälä pelasi EräViikingeissä tällä kaudella 15 ottelua tehoin 2+4. Seppälä on käytettävissä perjantain 12.12. ottelussa, jossa Oilers kohtaa juuri EräViikingit Mosahallilla. Kotikaukalossa Tapiolan urheiluhallilla Seppälän voi nähdä jälleen lauantaina 13.12., kun Oilers kohtaa klo 17.00 alkavassa ottelussa FBC Turun!

  • Tuomas Ojala pitkään sivussa loukkaantumisen vuoksi

    Täksi kaudeksi Oilersiin siirtynyt Tuomas Ojala kärsi kesän OT-jaksolla loukkaantumisen, joka pitää hyökkääjän pitkään sivussa pelikentiltä. Edessä on operaatio ja arviolta 8-10 kuukauden kuntoutus. ”Olen harmissani siitä, että kausi on omalta osaltani ohi ennen kuin se ehti edes alkaa. Olin todella innoissani uudesta ympäristöstä ja joukkueesta, jossa kaikki oli mennyt paremmin kuin hyvin. Valitettavasti loukkaantumiset…

  • Maksuton kokeilukampanja: P7-P9/T8-T10!

    Esport Oilers järjestää 1.12-12.12.2025 välisenä aikana ilmaisen kokeilukampanjan 2016-2018 syntyneiden tyttöjen joukkueessa ja 2017-2019 syntyneiden poikien kaupunginosajoukkueissa. Kampanjan aikana voit käydä kokeilemassa harjoituksissa veloituksetta! Mikäli joukkuetoiminta ei kokeilun jälkeen tunnukaan sopivalta vaihtoehdolta, voi jatkamisen peruuttaa maksutta ilman sitoumuksia. KAUPUNGINOSAJOUKKUEET Kaupunginosajoukkueet tarjoavat harrastusvaihtoehdon jokaiselle pelaajalle harrastaa salibandya lähellä omaa kotiympäristöä 11-vuotiaaksi saakka lähtötasosta riippumatta. Kaupunginosatoimintaa järjestetään Suur-Tapiola,…

  • Tervetuloa Oilersin uusille nettisivuille!

    Oilersin uudet verkkosivut on nyt avattu! Sivuilta löytyy jatkossakin kaikki tärkeimmät asiat, kuten seuran eri harrastusmahdollisuudet, ajankohtaiset uutiset, eri joukkueiden omat sivut sekä ohjeet niin uusille kuin nykyisillekin seuran jäsenille.  Uusien sivujen suunnittelussa on panostettu erityisesti selkeyteen ja tiedon löydettävyyteen.  ”Vanha sivusto oli sekava. Tietoa oli paljon tarjolla, mutta sitä piti etsiä, eikä alusta enää taipunut siihen,…

  • Öljymiehiä maajoukkueisiin!

    Oilersista maajoukkue-paitaan on valittu yhteensä viisi pelaajaa. Miesten maajoukkueen mukaan EFT-turnaukseen Ruotsin Nyköpingissä matkaa Waltteri Vesterinen. U23-joukkueen riveihin Saksan Naumburgissa pelattavaan neljän maan turnaukseen lähtevät Olli Jokela, Jasper Auvinen, Lauri Eloluoto ja Oliver Sillanpää. Suomen ottelut Nyköpingin EFT-turnauksessa:Pe 7.11. Klo 14.00 Suomi–TshekkiLa 8.11. Klo 17.00 Ruotsi–SuomiSu 9.11. Klo 13.00 Sveitsi–Suomi Suomen U23-joukkueen ottelut Naumburgin 4 maan turnauksessa:Pe 7.11. Klo 17.30 Sveitsi…