Olli Jokela ja Oilers kaksivuotiseen jatkosopimukseen!

Puolustaja Olli Jokela ja Oilers ovat tehneet kaksivuotisen jatkosopimuksen kausille 2026-2028.

Jokela on Oilersin oma kasvatti. Hän debytoi liigatasolla kaudella 2020-21, pelaten yhdeksässätoista ottelussa. Ensimmäisen liigapisteensä hän kirjautti syötöllä lokakuussa 2020 Welhoja vastaan ja uran ensimmäinen liigamaali puolestaan syntyi joulukuussa Jymyä vastaan. Avauskausi F-liigassa toi Jokelalle tehot 1+3=4 ja hopeamitalin.

Kausi kaudelta Jokela on vallannut itselleen suurempaa roolia Oilersin pakistossa ja noussut myös maajoukkueen porteille. Kuluvalla kaudella hän on pelannut kuusitoista ottelua tehoin 5+7=12. Koko liigauralla runkosarjapelejä on kasassa 143, joissa teholukemat ovat 16+25=41. Pudotuspeleissä Jokela on pelannut 56 ottelua ja kirjauttanut tililleen tehot 4+4=8. Palkintokaapista löytyy debyyttikaudella tulleen hopean lisäksi kaksi pronssia ja tietysti suomenmestaruudet kahdelta viime kaudelta.

”Kiva jatkaa taas tutussa jengissä. Täällä on hommat toiminut loistavasti sen aikaa mitä olen joukkueessa viettänyt, joten jatkosopimus oli jälleen helppo päätös tehdä. Joukkueena olemme pärjänneet viime kausina hyvällä menestyksellä ja uskon mahdollisuuksiin tulevaisuudessakin. Tavoitteena on edelleen jatkaa pelaamista huippujoukkueessa, sekä kehittyä entisestään, ”Jokela summaa.

”Jokela on noussut odotetusti joukkueen avainpelaajaksi ja samalla myös liigan kärkipuolustajien joukkoon. Hänen kiinnittäminen joukkueeseen seuraaviksi vuosiksi oli yksi tärkeimmistä lähtökohdista, joten olemme sopimukseen erittäin tyytyväisiä,” kommentoi puolestaan Oilersin toiminnanjohtaja Henry Arrhenius.

Samankaltaiset artikkelit

  • Liigajoukkueen kapteenisto kaudelle 2025-26!

    Oilersin F-liigajoukkueen kapteenisto kaudelle 2025-2026 on valittu. Joukkueen kapteenina toimii Jesperi Lindfors, jolla on kokemusta kapteeniudesta myös aiemmilta kausilta urallaan. Varakapteeneita ovat Markus Markkola, Eetu Sorvali, sekä Waltteri Vesterinen. Jesperi Lindfors Jesperi Lindfors on todellinen Oilers-ikoni, sillä hän ei ole muita seuroja edustanutkaan. ”Jeppe” on ollut Oilersin avainpelaajia jo lukuisia vuosia. Liigatasolla hän debytoi jo…

  • OmaSP tarjoaa paikan Kainulainen ProCamp-leirille kahdelle vähävaraisen perheen lapselle!

    Oma Säästöpankki tarjoaa kahdelle vähävaraisen perheen lapselle paikan kesän 2025 jälkimmäiselle Kainulainen ProCamp-leirille. Leiri järjestetään Solvallan urheiluopistolla Espoossa ti 24.6.-to 26.6. Voit hakea paikkaa olemalla sähköpostitse yhteydessä Eemeli Kyllöseen, eemeli.kyllonen@esport.fi Toimita myös hakijan huoltajan tulotason todentava tulorekisteri edelliseltä ja menossa olevalta kalenterivuodelta. Kainulainen Pro Camp on jokaisen junioripelaajan unelmaleiri ja on tarkoitettu vuonna 2012-2015-syntyneille tytöille…

  • Oilersin F-liiga-ottelutapahtumien palautekysely

    Esport Oilers haluaa kerätä palautetta kauden 2025-2026 ottelutapahtumasta, jonka pohjalta tapahtumaa pyritään kehittämään mahdollisuuksien mukaan. Kyselyyn vastaaminen ei vaadi kirjautumista ja sen voi tehdä nimettömästi. Palautteen pääset antamaan tästä PALAUTEKYSELY Kiitos jo etukäteen palautteestasi!

  • Maksuton kokeilukampanja: P7-P9/T8-T10!

    Esport Oilers järjestää 1.12-12.12.2025 välisenä aikana ilmaisen kokeilukampanjan 2016-2018 syntyneiden tyttöjen joukkueessa ja 2017-2019 syntyneiden poikien kaupunginosajoukkueissa. Kampanjan aikana voit käydä kokeilemassa harjoituksissa veloituksetta! Mikäli joukkuetoiminta ei kokeilun jälkeen tunnukaan sopivalta vaihtoehdolta, voi jatkamisen peruuttaa maksutta ilman sitoumuksia. KAUPUNGINOSAJOUKKUEET Kaupunginosajoukkueet tarjoavat harrastusvaihtoehdon jokaiselle pelaajalle harrastaa salibandya lähellä omaa kotiympäristöä 11-vuotiaaksi saakka lähtötasosta riippumatta. Kaupunginosatoimintaa järjestetään Suur-Tapiola,…

  • Tervetuloa takaisin Aaro Astala!

    Oilers saa ensi kaudella mieluisen huippuvahvistuksen, kun Aaro Astala, 29, palaa Öljymiehiin kaksivuotisella, kaudet 2026-27 ja 2027-28 kattavalla sopimuksella. Tällä kaudella Astala edustaa Sveitsin pääsarjajoukkue Floorball Köniziä. Astala edusti Oilersia kaudesta 2022-23 kauteen 2024-25 saakka ja kuului F-liigan ehdottomaan kärkikaartiin. Öljypaidassa hyökkääjän tilastot ovat komeat 116 ottelua ja 128+106=234 tehopistettä. Tällä kaudella Könizissä Astala on nakuttanut kolmeentoista otteluun tehot 8+15=23. Pakilan Visassa salibandyn aloittanut Astala siirtyi aikanaan kasvattajaseurastaan Westend Indiansiin. Hän debytoi liigatasolla kaudella 2014–2015 ja edusti…

  • Tervetuloa Oliver Sillanpää!

    Oilers ja hyökkääjä Oliver Sillanpää, 22, ovat solmineet 1+1-mallisen sopimuksen. Sillanpää saapuu Oilersiin naapurikaupungin EräViikingeistä. Sillanpää alotti uransa Mikkelin Hatsinassa, mutta siirtyi ÅIF:n riveihin yhdeksänvuotiaana, kun hän muutti perheensä kanssa Sipooseen. ÅIF:ssä hän nousi jo nuorella iällä edustusjoukkueen mukaan. Kaudella 2017-2018 Sillanpää pelasi Divarissa kymmenen ottelua tehoin 1+2=3. Seuraavalla kaudella ÅIF juhli nousua liigatasolle ja…