Tiedote: Salibandyn vedonlyöntitutkinnan kurinpitopäätökset

Salibandya koskettava vedonlyöntitutkinta on edennyt nyt siihen pisteeseen, että Salibandyliiton kilpailu- ja kurinpitoryhmä on tehnyt ja antanut tiedoksi kurinpitopäätöksiä.

SUEKin tutkinnassa kuultiin kaikkiaan 115 henkilöä. Kilpailukieltoon on määrätty yhteensä 80 henkilöä. Kilpailukiellot toimenpantiin heti tiedoksiantopäivänä eli 3.12.2025. Kurinpitorangaistuksen saaneista henkilöistä 73 on määrätty kilpailukieltoon.

Esport Oilersia koskevat kurinpitopäätökset
Nykyisin Esport Oilersin miesten F-liigajoukkueessa pelaavista pelaajista on kilpailu- ja kurinpitoryhmän päätöksellä kilpailukieltoa saanut kahdeksan pelaajaa, joista kolme on tehnyt rikkomuksen edustaessaan seuraa. Kilpailukieltojen pituus kaikkien pelaajien osalta ulottuu 28.1.2026 saakka.

Pelaajien tekemät vedonlyöntirikkomukset ovat olleet pienillä summilla tapahtuneita satunnaisia vetoja neljän vuoden aikana. Suurin vetomäärä on ollut alle kymmenen vetoa vuosien 2021-2024 välillä ja pienin vetomäärä yksi veto. Yhdessäkään vedonlyönnissä ei ole ollut kyseessä oma ottelu ja suurin osa on tehty oman pelikauden jälkeen.

”Vedonlyöntiin liittyvä tutkinta on otettu seurassa ja joukkueen sisällä sen vaatimalla vakavuudella. Seura on tarkastellut omaa toimintatapaansa ja tulemme huolehtimaan tulevaisuudessa entistä paremmin siitä, että joukkueen toiminnassa olevat henkilöt tiedostavat mihin sitoutuvat pääsarjatoiminnassa ja mitkä määräykset heitä koskevat. Olemme keskustelleet pelaajien kanssa ja he ymmärtävät toimineensa eettisesti väärin sekä pääsarjasopimuksen vastaisesti”, kommentoi toiminnanjohtaja Henry Arrhenius.

”Tilanne on erittäin ikävä kaikkien osapuolten osalta, mutta olemme myös helpottuneita että tutkinta on saatu päätökseen ja voimme siirtää katseen tulevaisuuteen. Asia on tärkeä käsitellä huolellisesti, mutta samalla tulee katse siirtää myös tulevaisuuteen ja varmistaa että sääntöjen vastaista toimintaa ei tapahdu tulevaisuudessa millään tasolla”, päättää Arrhenius.

Salibandyä koskettava vedonlyöntitutkinta nousi julkisuuteen kesäkuussa 2025. Veikkaus havaitsi omissa tutkimuksissaan, että suomalaisessa huippusalibandyssä vaikuttaa tapahtuneen epäilyttävää, säännöissä ja sopimuksissa kiellettyä vedonlyöntiä. Asian tutkinnasta vastasi Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ja kurinpidosta Salibandyliiton kilpailu- ja kurinpitoryhmä (KKR).
Tutkinta kohdistui epäiltyihin sisäpiiritiedon väärinkäytön tapauksiin kahdessa ottelussa. Lisäksi tutkittavana oli merkittävä määrä vedonlyöntikiellon rikkomuksia, joissa F-liiga-pelaajia, toimihenkilöitä tai muuten läheisessä yhteydessä joukkueeseen olevia epäiltiin lyöneen vetoa F-liigan otteluista.
Tutkimukset osoittivat, että kilpailumanipulaatiota eli kansantermein sopupelejä ei ole lajissa tapahtunut.

Samankaltaiset artikkelit

  • Esport Oilers ja Mehiläinen jatkavat yhteistyötään – uusi kaksivuotinen sopimus solmittu

    Esport Oilers ja Mehiläinen ovat sopineet yhteistyönsä jatkamisesta seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Uusi sopimus kattaa seuran junioritoiminnan sekä miesten liigajoukkueen fysio- ja lääkäripalvelut. Sopimus sisältää kattavat fysio- ja lääkäripalveluiden asiantuntijapalvelut sekä laajan asiantuntijaverkoston. Lisäksi yhteistyöhön kuuluu lasten ja nuorten fysioterapiaklinikka, jonka tavoitteena on vammojen ennaltaehkäisy sekä lievien loukkaantumisten tehokas hoito. Miesten liigajoukkueen arjessa yhteistyö näkyy laadukkaina…

  • Jesperi Lindfors jatkaa Oilersissa!

    Oilers-ikoni Jesperi Lindforsin ura Öljymiehissä jatkuu myös ensi kaudella 2025-2026 yhden vuoden jatkosopimuksen myötä. Jesperi Lindfors on ollut Oilersin avainpelaajia jo lukuisia vuosia. Liigatasolla hän debytoi jo kaudella 2011-2012. Tuleva kausi on siis 31-vuotiaalle puolustajalle jo viidestoista liigatasolla, eikä Lindfors ole muita seuroja edustanutkaan kuin kasvattajaseuraansa Oilersia. Hän on myös kantanut Öljymiesten kapteeninnauhaa. Yhteensä puolustajalla…

  • Eppu Suhanto jatkaa Oilersissa!

    Puolustaja Eppu Suhanto ja Oilers ovat tehneet yksivuotisen jatkosopimuksen, jonka myötä Suhanto nähdään Oilersin paidassa myös ensi kaudella 2026-2027! Suhanto saapui Oilersiin kaudelle 2024-2025. Päättynyt kausi oli siis toinen Öljymiehissä. Avauskaudellaan hän pelasi Oilersin jokaisessa 33 runkosarjaottelussa tehden pisteet 4+5=9. Viidessätoista pudotuspeliottelussa puolustajan tehot olivat puolestaan 0+4. Suhanto juhli ensimmäisen Öljykautensa päätteeksi suomenmestaruutta. Päättynyt kausi oli haasteellisempi….

  • Rekry: vapaaehtoinen kirjoittaja/sisällöntuottaja

    Kiinnostaako sinua urheilumedia, kirjoittaminen ja huippu-urheilu? Oilers etsii uutta tekijää F-liigajoukkueen viestintätiimiin! Haluatko päästä tekemään sisältöjä huippu-urheilun parissa, nähdä F-liigajoukkueen toimintaa läheltä ja samalla kehittää omaa osaamistasi? Etsimme vapaaehtoista sisällöntuottajaa, joka haluaa kirjoittaa esimerkiksi: 📝 Otteluennakoita ja – raportteja🎤 Pelaajahaastatteluja📱 Muita kiinnostavia tarinoita Oilersin F-liigajoukkueen ympäriltä Tässä tehtävässä pääset mukaan joukkueen arkeen ja huippu-urheilun ytimeen. Saat mahdollisuuden kokeilla käytännössä,…

  • Tervetuloa Oilersin uusille nettisivuille!

    Oilersin uudet verkkosivut on nyt avattu! Sivuilta löytyy jatkossakin kaikki tärkeimmät asiat, kuten seuran eri harrastusmahdollisuudet, ajankohtaiset uutiset, eri joukkueiden omat sivut sekä ohjeet niin uusille kuin nykyisillekin seuran jäsenille.  Uusien sivujen suunnittelussa on panostettu erityisesti selkeyteen ja tiedon löydettävyyteen.  ”Vanha sivusto oli sekava. Tietoa oli paljon tarjolla, mutta sitä piti etsiä, eikä alusta enää taipunut siihen,…

  • Kiitos Joona Larte!

    Joona Larten ura jatkuu Sveitsissä, kun hyökkääjä matkaa ensi kaudeksi pelaamaan WASA St. Gallenin riveihin. Oilersin oma kasvatti debytoi liigatasolla kaudella 2019-2020 seitsemän runkosarjaottelun verran. Kolmella seuraavalla kaudella vastuuta tuli vielä suurimmilta osin ASM-sarjassa, liigatasolla Larte kirjautti tuona aikana yhteensä kuusitoista ottelua. Kaudelle 2023-2024 vastuu kasvoi myös F-liigajoukkueessa selvästi ja tilastoihin kirjattiin 23 runkosarjaotteluun tehot…