Kiitos Heikki Iiskola!

Heikki Iiskola jatkaa uraansa Ruotsissa, Växjö Vipersin riveissä.

Iiskola siirtyi Oilersiin kaudelle 2018-2019 paikallisvastustaja Westend Indiansista. Ennen Indiansia hyökkääjä edusti Tapanilan Erää. Liigadebyytti nähtiin Indians-paidassa jo kaudella 2015-2016. Kolmen kauden mittainen stintti seurassa päättyi huippukauteen, kun Iiskola nappasi koko sarjan pistepörssin vitossijan iskien runkosarjassa 26 otteluun tehot 28+22=50. Pudotuspeleissä kaksitoista ottelua tuottivat tehot 8+7=15.

Ensimmäinen Oilers-kausi oli lähes yhtä hyvä, kun pistesaldo jäi runkosarjassa vain yhden pisteen verran pienemmäksi. Iiskolan tehokkain kausi Öljymiehissä nähtiin 2022-2023 sesongilla. 31 runkosarjaotteluun hän iski hurjat tehot 34+33=67.

Vaikka Oilers-uraa ovat varjostaneet valitettavat loukkaantumiset, on Iiskola noussut viime vuosien aikana F-liigan ehdottomalle huipulle ja myös maajoukkueen kärkipelaajaksi. Hän pelasi ensimmäiset aikuisten MM-kisansa sinivalkoisissa Malmössä 2024 ja oli suuressa roolissa Suomen mestaruusjoukkueessa. Neljässä pelaamassaan ottelussa Iiskola kirjautti tehot 3+2=5. Finaalissa hän teki Suomen kirin käynnistäneen 1-4 kavennusmaalin ja syötti Miska Mäkisen viimeistelemän, maailmanmestaruuden jatkoajalla tuoneen 5-4 osuman.

Iiskola on pelannut F-liigaurallaan pudotuspelit mukaanlukien yhteensä 310 ottelua tehoin 250+224=474. Näistä seitsemän Oilers-kauden aikana on nähty 223 ottelua ja tehot 195+143=338.

Oilersissa Iiskola on saavuttanut kaksi mestaruutta, yhden hopean ja kaksi pronssia. Lisäksi hän pelasi kaudella 2018-2019 liigapelien ohella kuusi ottelua Oilersin ASM-joukkueessa, joka juhli silloin mestaruutta.

Kiitos Hopo!

Samankaltaiset artikkelit

  • Maksuton kokeilukampanja: P7-P9/T8-T10!

    Esport Oilers järjestää 1.12-12.12.2025 välisenä aikana ilmaisen kokeilukampanjan 2016-2018 syntyneiden tyttöjen joukkueessa ja 2017-2019 syntyneiden poikien kaupunginosajoukkueissa. Kampanjan aikana voit käydä kokeilemassa harjoituksissa veloituksetta! Mikäli joukkuetoiminta ei kokeilun jälkeen tunnukaan sopivalta vaihtoehdolta, voi jatkamisen peruuttaa maksutta ilman sitoumuksia. KAUPUNGINOSAJOUKKUEET Kaupunginosajoukkueet tarjoavat harrastusvaihtoehdon jokaiselle pelaajalle harrastaa salibandya lähellä omaa kotiympäristöä 11-vuotiaaksi saakka lähtötasosta riippumatta. Kaupunginosatoimintaa järjestetään Suur-Tapiola,…

  • Tuomas Iiskola jatkosopimukseen!

    Kokenut Tuomas Iiskola, 32, jatkaa Oilersissa myös ensi kaudella 2025-2026 yhden vuoden mittaisen jatkosopimuksen turvin. Iiskola saapui Oilersiin kaudelle 2020-2021. Liigaura alkoi Tapanilan Erässä kaudella 2009-2010. Iiskola edusti Erää seitsemän liigakautta ja fuusioseuraa EräViikinkejä kaksi sen perään. Kaudet 2018-2019 ja 2019-2020 menivät Sveitsissä, jossa joukkueena oli HC Rychenberg Winterthur. Viitenä Oilers-kaudellaan Iiskola on kuulunut joukkueen…

  • Kiitos Matias Juuranto!

    Matias Juurannon, 28, liigaura tuli päätökseen päättyneen kauden 2024-25 päätteeksi. Juuranto siirtyi Oilersiin kaudelle 2018-2019 paikallisvastustaja Westend Indiansin riveistä. Ensimmäinen kausi Öljymiehissä sujui menestyksekkäästi A-junioreissa, kun Oilers juhli kultaa. Juuranto tehoili 22 runkosarjaotteluun lukemat 10+10=20 ja yhteentoista pudotuspeliin 4+3=7. Juuranto debytoi yhden ottelun verran liigatasolla Indiansissa jo kaudella 2017-2018, mutta toden teolla liigaura lähti käyntiin…

  • Esport Oilers ja Rela-hierojat laajentavat yhteistyötään koko seuraan!

    Esport Oilers ja Rela-hierojat laajentavat yhteistyötään kattamaan koko seuran ja seurayhteisön. Pitkäaikainen yhteistyö on tuonut merkittäviä hyötyjä erityisesti miesten liigajoukkueen arkeen, jossa ammattitaitoiset hierontapalvelut ovat tukeneet pelaajien palautumista, suorituskykyä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Yhteistyön laajentuessa nyt kaikki Esport Oilersin jäsenet sekä seurayhteisöön kuuluvat pääsevät hyödyntämään Rela-hierojien ammattitaitoisia palveluita etuhintaan. Tavoitteena on tarjota laadukkaita hyvinvointipalveluita helposti saavutettavasti…

  • Markus Salmi ja Oilers jatkosopimukseen!

    Oilers ja hyökkääjä Markus Salmi ovat solmineet yksivuotisen jatkosopimuksen. Laitahyökkääjä nähdään näin ollen kotiyleisön edessä Tapiolan urheiluhallilla myös ensi kaudella 2026-2027. Salmi debytoi liigatasolla kaudella 2018-2019 EräViikingeissä, jota hän edusti kauden 2020-2021 päättymiseen saakka. Seuraavat kolme kautta menivät Happee-paidassa ennen siirtoa Oilersiin. Koko liigaurallaan Salmi on pelannut tähän mennessä 215 runkosarjaottelua, joissa on syntynyt tehot 174+95=269. Pudotuspelejä on takana 59 ottelun verran,…

  • REKRY: Ohjaajaksi salibandykoulu- ja harrasteryhmiin

    Haemme uusia ohjaajia kauden 2025–26 salibandykoulu- ja muihin harrasteryhmiin! Oletko lasten kanssa hyvin toimeen tuleva henkilö ja kiinnostaako sinua ohjaajahommat? Etsimme alkavalle kaudelle ohjaajia perhesähly, ja 5–6-vuotiaiden salibandykouluryhmiin, sekä vanhempien junioreiden harrasteryhmiin. Työssä ei vaadita liikunnanohjaajan tai kasvatusalan koulutusta, mutta koulutus / alan opiskelu tai vahva ohjaajakokemus katsotaan eduksi, sekä oikeuttaa parempaan tuntipalkkaan. Työtehtävissä tärkeimmät…