Oilers kiittää joukkueen jättäviä pelaajia ja valmentajia

Oilers kiittää joukkueen päättyneen kauden 2025-2026 jälkeen jättäviä pelaajia ja valmentajia.

Rasmus Hellsten

Rasmus Hellsten jatkaa uraansa ensi kaudella EräViikingeissä. Hellsten on Oilersin kasvatti ja edustanut seuraa junioreista asti. Hän teki liigadebyyttinsä Oilersin maalilla kaudella 2021-2022. Torjuntavastuussa hän on ollut 29:ssä liigaottelussa ja yhteensä pelejä on liigatasolla kasassa 154 kappaletta.

Hellsten on saavuttanut Oilersissa liigatasolla kaksi suomenmestaruutta ja kolme pronssia. Mitaleita on kertynyt lisäksi myös juniorisarjoista.

Justus Mustonen

Justus Mustosen ura jatkuu Hawksissa. Hän edusti juniorivuosinaan Rangersia ja Oilersia ja pelasi ensimmäiset liigaottelunsa Öljymiehissä kaudella 2021-2022. Kausi 2022-23 kului Sveitsissä, mutta sen jälkeen seurana on jälleen ollut Oilers. Mustosella on Öljypaidassa kasassa yhteensä 102 liigaottelua tehoin 4+10=14.

Oilers-ura on tuonut palkintokaappiin juniorimitaleiden lisäksi liigatasolta kaksi suomenmestaruutta ja kaksi pronssia.

Joona Hokkanen

Joona Hokkasen ura jatkuu ensi kaudella EräViikingeissä. Hokkanen saapui Oilersiin kaudelle 2024-25. Hän pelasi Öljymiesten riveissä 55 runkosarjaottelua tehoin 27+11=38 ja kolmetoista pudotuspeliottelua tehoin 2+6=8. Vastuuta tuli lisäksi Oilersin P22-joukkueen paidassa.

Mitalikaappiin Hokkanen nappasi kahden Oilers-kauden aikana suomenmestaruuden viime kaudelta, sekä pronssin tältä kaudelta.

Juho Seppälä

Juho Seppälä jatkaa niin ikään uraansa ensi kaudella EräViikingeissä. Kaudelle 2024-2025 Öljymiehiin saapunut puolustaja kirjautti Oilersissa tililleen 31 runkosarjaottelua tehoin 1+3=4. Hän pelasi lisäksi Oilersin P22-joukkueen paidassa.

Seppälä saavutti Oilersissa suomenmestaruuden viime kaudella, sekä pronssimitalin juuri päättyneellä kaudella.

Eetu Niemelä

Eetu Niemelä ei jatka ensi kaudella Oilersin F-liigajoukkueessa.

Niemelä siirtyi Oilersiin kaudelle 2020-21. Ensimmäiset kaudet menivät Öljyjunioreissa ja liigadebyytti nähtiin kaudella 2022-23, jolloin Niemelä oli mukana yhteensä kuudessatoista F-liigan runkosarjaottelussa ja kolmessa pudotuspeliottelussa.

Koko liigaurallaan Niemelä on pelannut Oilers-paidassa 30 runkosarjaottelua ja kolme pudotuspeliottelua. Hän on juhlinut Oilerissa kahta mestaruutta ja saavuttanut lisäksi kaksi pronssia.

Aleksi Laatikainen

Aleksi Laatikainen jatkaa uraansa ensi kaudella muualla. Laatikainen saapui Oilersiin kaudelle 2023-2024 ja debytoi F-liigatasolla sitä seuraavalla kaudella yhdeksän ottelun verran.

Tällä kaudella Laatikainen oli mukana kokoonpanossa yhdeksässätoista liigaottelussa ja avasi myös maalihanansa F-liigassa joulukuussa Hawksia vastaan. Yhteensä liigauralla on kasassa 28 ottelua tehoin 1+2=3.

Oilersin kanssa Laatikainen on saavuttanut suomenmestaruuden kauden 2024-2025 päätteeksi, sekä pronssia juuri päättyneen kauden lopuksi.

Rasmus Pursio

Rasmus Pursio jatkaa uraansa EräViikingeissä.

Öljyjunioreihin aikanaan saapunut Pursio pääsi debytoimaan F-liigatasolla tällä kaudella, kun hän oli Öljymiesten kokoonpanossa kolmessa F-liigaottelussa. Uran ensimmäinen liigamaalikin ehti syntyä, kun Pursio veivasi pallon rangaistuslaukauksesta sisään itsenäisyyspäivän pelissä EräViikinkejä vastaan.

Pienenä tilastokuriositeettina mainittakoon, että Pursion laukaisuprosentti on F-liigatasolla 100. Kyseinen rankkari on miehen ainoa toistaiseksi tilastoitu laukaus liigatasolla.

Oskari Saari

Oilers kiittää työstään valmentaja Oskari Saarta, joka ei jatka joukkueen mukana ensi kaudella. Saari toimi päättyneellä kaudella 2025-2026 yhtenä valmentajista, osana F-liigajoukkueen valmennustiimiä.

Samankaltaiset artikkelit

  • Puolivälieräennakko: Oilers vs OLS

    Kevät on täällä ja se tarkoittaa myös F-liigan pudotuspelien käynnistymistä. Oilers kohtaa puolivälierissä OLS:n ja sarja laitetaan käyntiin Tapiolan urheiluhallilla keskiviikkona 25.3. klo 18.30. Liput matseihin tästä! Oilers sijoittui lopulta runkosarjan päätteeksi kolmanneksi. Kärkipään sijoitukset olivat vielä auki runkosarjan päätöskierroksella. Oilers olisi kolmen pisteen voitolla Classicista napannut kärkipaikan. Classic voitti kuitenkin 6– 5-lukemin ja nappasi runkosarjan voiton. Omassa pelissään LASB:n…

  • Oilersin F-liiga-ottelutapahtumien palautekysely

    Esport Oilers haluaa kerätä palautetta kauden 2025-2026 ottelutapahtumasta, jonka pohjalta tapahtumaa pyritään kehittämään mahdollisuuksien mukaan. Kyselyyn vastaaminen ei vaadi kirjautumista ja sen voi tehdä nimettömästi. Palautteen pääset antamaan tästä PALAUTEKYSELY Kiitos jo etukäteen palautteestasi!

  • Eppu Suhanto jatkaa Oilersissa!

    Puolustaja Eppu Suhanto ja Oilers ovat tehneet yksivuotisen jatkosopimuksen, jonka myötä Suhanto nähdään Oilersin paidassa myös ensi kaudella 2026-2027! Suhanto saapui Oilersiin kaudelle 2024-2025. Päättynyt kausi oli siis toinen Öljymiehissä. Avauskaudellaan hän pelasi Oilersin jokaisessa 33 runkosarjaottelussa tehden pisteet 4+5=9. Viidessätoista pudotuspeliottelussa puolustajan tehot olivat puolestaan 0+4. Suhanto juhli ensimmäisen Öljykautensa päätteeksi suomenmestaruutta. Päättynyt kausi oli haasteellisempi….

  • T16NG aloittaa pudotuspelinsä lauantaina!

    Oilersin T16NG-joukkue selvitti upeasti tiensä SM-sarjan pudotuspeleihin sijoituttuaan runkosarjassa kahdeksanneksi. Joukkue keräsi runkosarjan 24 ottelusta 22 pistettä. Puolivälierissä se saa vastaansa runkosarjassa toiseksi sijoittuneen SB Vaasan. Puolivälieräsarja pelataan paras kolmesta järjestelmällä, eli jatkoon tarvitaan kaksi voittoa. Otteluohjelma:Puolivälierä 1: La 4.4. klo 15.00, OP-Arena, MustasaariPuolivälierä 2: Su 5.4. klo 15.00, Esport Arena, kenttä 5(Tarvittaessa) Puolivälierä 3:…

  • Kausikortit myynnissä ja otteluohjelma julki!

    Kausikortit Oilersin miesten F-liigan kaudelle 2025-2026 ovat nyt myynnissä ja myös otteluohjelma on julkaistu! Kausikortin saat 31.7. saakka erikoishintaan 169€ ja sen jälkeen hintaan 199€! Ostoksille tästä! Kausikorttiin kuuluu: Runkosarjan kausikortti oikeuttaa myös erikoishintaiseen pudotuspelikausikorttiin (ei voimassa finaaleissa). Otteluohjelma 2025-26 F-liigan miesten sarjan runkosarjassa pelataan alkavalla kaudella 32 kierrosta. Tämä koostuu kaksinkertaisesta sarjasta, joka tuo 22…