Pelipaita-huutokauppa tuotti hienon summan hyvään tarkoitukseen!

Oilersin viime kauden mestarijoukkueen Game worn-pelipaitojen huutokauppa tuotti hienon summan rahaa hyvään tarkoitukseen. Huutokaupan tuotot lahjoitetaan espoolaisille päiväkodeille salibandyvarusteiden hankintaa varten.

Huutokaupan tuotoksi muodostui lopulta 2305 euroa. Tämän lisäksi seura teki pottiin 500 euron lisälahjoituksen. Näin ollen kokonaissummaksi tulee 2805 euroa.

”Haluamme kiittää kaikkia hyväntekeväisyyteen osallistuneita. Saimme kerättyä upean potin, johon lisäämme seuran puolesta vielä 500€ lisälahjoituksen. Kokonaispotilla pystymme mahdollistamaan usealle päiväkodille varusteet pihapeleihin ja liikuntatuokioihin. Vaikka voitot ja mestaruudet ovat upeita hetkiä, ovat nämä hetket kuitenkin kaikkein merkityksellisimpiä, kun voimme edesauttaa lasten liikuntamahdollisuuksia ja hyvinvointia,” sanoo Oilersin toiminnanjohtaja Henry Arrhenius.

Iso kiitos kaikille hyväntekeväisyyteen osallistuneille!

Samankaltaiset artikkelit

  • Ehdota seuramme reilua kannustajaa!

    Meidänkin seuramme ympärillä on paljon ihmisiä, jotka ovat mukana pelistä toiseen. Katsomossa, treeneissä, turnauksissa, talkoissa, vaihtopenkin takana ja hallin käytävillä.  Nyt on aika huomata heidät.  F-liiga ja Inssi-Divari etsivät jälleen MM-kotikisojen kanssa Reiluja kannustajia ja ehdotuksia voi jättää 1.–18.10.2026.  Reilu kannustaja voi olla valmentaja, joukkueenjohtaja, vanhempi, vapaaehtoinen, hallin työntekijä tai kuka tahansa lasten ja nuorten…

  • Kiitos Justus Kainulainen!

    Seitsemän kautta Oilersia edustaneen Justus Kainulaisen ura jatkuu ensi kaudella muualla. Kainulainen saapui Oilersiin kaudelle 2018-2019 LASB:ista, jossa hän teki liigadebyyttinsä jo kaudella 2016-2017. Hollolan Urheilijoissa uransa alkuaskeleet ottanut Kainulainen iski heti ensimmäisellä liigakaudellaan 24 otteluun tehot 20+12=32. Edeltävänä kautena hän oli nostamassa LASB:ia liigatasolle. Ensimmäisestä Oilers-kaudestaan lähtien Kainulainen on kuulunut joukkueen kirkkaimpiin tähtiin. Ensimmäisellä…

  • Tervetuloa takaisin Aaro Astala!

    Oilers saa ensi kaudella mieluisen huippuvahvistuksen, kun Aaro Astala, 29, palaa Öljymiehiin kaksivuotisella, kaudet 2026-27 ja 2027-28 kattavalla sopimuksella. Tällä kaudella Astala edustaa Sveitsin pääsarjajoukkue Floorball Köniziä. Astala edusti Oilersia kaudesta 2022-23 kauteen 2024-25 saakka ja kuului F-liigan ehdottomaan kärkikaartiin. Öljypaidassa hyökkääjän tilastot ovat komeat 116 ottelua ja 128+106=234 tehopistettä. Tällä kaudella Könizissä Astala on nakuttanut kolmeentoista otteluun tehot 8+15=23. Pakilan Visassa salibandyn aloittanut Astala siirtyi aikanaan kasvattajaseurastaan Westend Indiansiin. Hän debytoi liigatasolla kaudella 2014–2015 ja edusti…

  • Harrasteryhmien ilmoittautuminen kaudelle 2025-2026 avattu!

    OILERSIN HARRASTERYHMIEN ILMOITTAUTUMINEN KAUDELLE 2025-2026 ON NYT AVATTU! Oilersin harrasteryhmien runko sekä tarjonta muuttuu tulevalle kaudelle. Tarjoamme tulevallakin kaudella matalan kynnyksen harrastusmahdollisuuden kaksivuotiaasta aina ysiluokkalaiseen asti. Harrasteryhmissä toiminnan keskiössä on liikunnallinen hauskanpito mahtavan ja kivan lajin parissa. Alla infoa uudistuneesta ryhmätarjonnasta. Ryhmät aloittavat toimintansa elokuun 2025 loppupuolella. Katso ryhmätarjonta klikkaamalla tästä ja tule mukaan sinulle…

  • Ilmainen kokeilujakso vielä 2 viikkoa (2015-2019 syntyneet)!

    Hei! Nyt voit osallistua veloituksetta joukkuetoiminnan kokeilujaksolle. Kokeilujakso on tarkoitettu vuonna 2015 – 2019 syntyneille, jotka harkitsevat liittymistä joukkuetoimintaan. Kokeilujaksolla ikävaiheen kaikki kaupunginosajoukkueet ja kokeilujaksolla mukana olevat harjoittelevat yhdessä, mutta harjoituksen sisällä huomioidaan lasten harrastustausta pienryhmiä muodostaessa. Jakson aikana joukkuetoiminnan harjoittelu tulee tutuksi ja lapsi/vanhemmat saavat tuntuman onko joukkuetoiminta sopiva vaihtoehto harrastamiselle. Kokeilujakson ikäluokat: Kokeilujakson ajankohta ja harjoituspaikat:…

  • Pelaajatilastoja Oilersin F-liigakaudelta 2025-26!

    Runkosarja: Ottelut (Kokoonpanossa): 1. Auvinen, Sorvali, S. Lindfors, Pekari, Järvinen, Hokkanen (32)2. Salmi, Mustonen (31)3. J. Lindfors, Wikstedt (27)4. Suomela (26)5. Markkola, Haapala (24)6. Vesterinen, Eloluoto (22)7. Iiskola, Jokela (21)8. Laatikainen (19)9. Sillanpää (16)10. Seppälä (11)11. Mattila (10)12. Suhanto, Hettula (9)13. Karvonen (8)14. Niemelä (7)15. Ruusuvuori (4)16. Pursio (3) Maalivahdit (Pelatut):1. Markus Laakso (20)2. Rasmus…